Pellon kuntakeskukseen on rakenteilla Arhmaan toimintapuisto. Se nousee ahkerassa käytössä olevan Pyreväpuiston viereen täydentämään alueen palveluita.
Parhaillaan puistoon ollaan rakentamassa Pump track –rataa. Radalla voi kulkea erikokoisilla pyörillä, rullalaudoilla, rullaluistimilla tai potkulaudoilla. Pumptrack-rata on suunniteltu erityisesti nuorisolle, mutta toimii luonnollisena kohtaamispaikkana niin lapsille ja nuorille kuin heidän läheisilleenkin. Pelloon rakennettava kiinteä Pump track –rata on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Lapissa.
Arhmaan puistoa tullaan edelleen kehittämään asentamalla sinne erilaisia kuntoiluvälineitä eri ikäiselle kohderyhmälle. Puiston ympäristöä kehitetään kokonaisvaltaisesti muun muassa siirtämällä sinne Pellon minigolf-rata ja skeittiramppi. Tänä kesänä Pyrevään avatusta jäätelökioskista on suunnitelmissa laajentaa toimipiste, josta voi vuokrata golfmailoja, polkupyöriä ym. välineitä.
Arhmaan puisto saa nimensä paikallisesta vahvasta vaikuttajasta Armas Kristosta, joka oli koko Lapin ja myös laajasti valtakunnallisesti tunnettu kauppias ja suurliikemies . Puiston maapohjan on kunnalle lahjoittanut Kriston kiinteistöt Oy. Alustavissa suunnitelmissa on myös teettää puistoon Pellopuun liimapuusta veistetty Armas Kriston monumentti.
Puiston kokonaiskustannusarvio on noin 126 000 euroa, josta Lapin Ely-keskuksen kautta on saatu tukea 70 %.