Talotekniikkayritys ARE toteutti energiahankkeen pitkäaikaiselle yhteistyökumppanilleen Kuopion kaupungille. Ympäristöystävällinen siirtyminen vihreään kaukolämpöön koski Kuopion maamerkkiä Puijon tornia sekä ympäröivän luonnonsuojelualueen rakennuksia.
”Lämmitystavan muutos öljystä kaukolämpöön koski Puijon 60-vuotiaan linkki- ja näkötornin lisäksi mäen huipulla sijaitsevaa ravintolakiinteistöä. Viitisen kuukautta kestänyt suuri muutostyö sujui osaltamme hyvin. Osallistuimme hankkeen kartoitukseen ja töiden aikana kohteet pystyttiin pitämään auki, eikä häiriöitä loppukäyttäjille syntynyt”, ARE:n yksikönjohtaja Petri Hirvonen kertoo.
Yhteistyö talotekniikkayrityksen ja Kuopion kaupungin välillä käynnistyi jo vuonna 2007, kun ARE aloitti kaupungin LVIS-töiden puitekumppanina. Puitekumppanuuden yhteistyö jatkuu edelleen.
”Pitkä yhteistyömme Kuopion kaupungin kanssa on laajentunut vuosien aikana. Koimme tärkeäksi päästä hyödyntämään teknistä osaamistamme tässä kaikille kuopiolaisille ikonisessa kohteessa”, Hirvonen lisää.
”Olemme ylpeitä arvojemme mukaisista toimista osana vihreää siirtymää, ja EU:n Natura-verkostoon kuuluvan Puijon alueen energiahanke saatiin toteutettua aikataulussa. Kumppanivalintaan vaikutti aiempi hyvä yhteistyömme ARE:n kanssa”, Kuopion kaupungin talotekniikka-asiantuntija Janne Ratilainen sanoo.